keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Nyt ymmärrän vähän paremmin syrjäytyneitä..

Tässä loppuvuodesta on ollut muutama "vapaa päivä" koulusta. Eli tehtävää on muttei tunteja... Joten olen ollut yksin kämpillä. Ja nyt ymmärrän vähän paremmin syrjäytyneitä, joita katsotaan paheksuen.

"Miksei hän vain lähde ulos?"
"Ei neljän seinän sisällä oleminen hyödytä mitään."
"Varmaan alkaa masentaa ja ahdistaa jos könöttää vain yksin kotona."

Noita olen kuullut sanottavan ja täytyy myöntää, olen joskus päästänyt tuollaisia omasta suustanikin pihalle... Ja nyt pari päivää kotona yksin vietettyäni olen tulossa hulluksi! Ahdistaa ja masentaa, kun on yksin ajatustensa kanssa sisällä. Ajatukset kiertävät kehää ja niitä alkaa ruokkia ahdistuksella ja paniikinomaisella oravanpyörä-efektillä. Ei mikään ihme siis että yksin asuvat, työttömät tai ilman opiskelupaikkaa jääneet ihmiset käpertyvät kokoon ja ulos on vaikea päästä.

 
Joulun lähestyessä tälläiset ihmiset, vihaiset ihmiset, katkerat ihmiset, pahoinvoivat ihmiset saattavat tehdä peruuttamattomia asioita. Joulua sanotaankin vuoden synkimmäksi juhlaksi juuri siksi, että se korostaa perheen ja läheisten merkitystä. Loukkaantuneet tai yksinäiset ihmiset näkevät tämän kuin punaisena vaatteena hautomilleen teoille tai impulsiivisille tekemisille. Järkytyin kun luin Iltalehden tai Ilta-sanomien (en muista enää kumman) nettisivuilta hyvin lähellä kotikaupunkiani tapahtuneesta ampumisesta. Kaksi ja itsensä haulikolla ampunut mies ei ole voinut voida hyvin...
 
Pitäkää läheisistänne huolta ja kertokaa että he ovat tärkeitä, eikä vain jouluna vaan vuoden jokaisena päivänä. Varsinkin heille jotka tuntevat olevan yksin..

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa, kanssasisareni!

Hei kaikille jotka vielä tätä hyytynyttä bloginpahasta jaksavat silloin tällöin silmäillä. Olen palannut, ainakin tämän blogitekstin ajaksi. Missä olen ollut? Vähän siellä sun täällä, voisimpas vähän jopa valottaa sitä kaikkea.

Olen viettänyt kuluneen syksyn Rovaniemellä, yliopistossa opiskellen. Kuvataidekasvatusta siis, ja vihdoin tuntuu siltä että olen oikeassa paikassa. Toki aikaa on kulunut myös yliopiston oheisriennoissa, vaikken mikään bileperhonen olekaan. Tässä juuri järkkäsimme fuksien vastuulla olleet pikkujoulut tiedekunnalle, ja oli KIVAA! Suuresta työmäärästä syntyi ihan mahtavat pikkujouluttelut, teemana Joulu Kanarialla!


Tunnistatteko nuo vasemmanpuoleiset kasvot? Reetuhan se siinä!
 Kuntoilu on jäänyt melko lailla taka-alalle, mutta onneksi en omista puntaria :D Ehkä sitten joskus. Pimeys on verottanut voimiani melko lailla, joten nukkumiselle on mennyt paljon aikaa. Voimia on myös vienyt junassa köröttelyt kotiin Vaasaan ja usein jo parin hassun päivän jälkeen takaisin tänne pohjoiseen. Jaakosta erossa olo kuluttaa voimia melko lailla, mutta onneksi hän on tulossa tänne pohjoiseen ensi keväänä, niin pääsemme rakentamaan omaa yhteistä pesäkoloa. Parisuhde on selkeästi joutunut koetukselle etäisyyden takia mutta onneksi kaikki on mennyt hyvin. Ikävä on kokoajan ja joka viikko tuntuu kuluvan hitaammin kuin edellinen...

Onneksi niinä viikonloppuina kun en ole lähtenyt käymään kotona, on rakkaita ihmisiä käynyt täällä! Omat spessutyttöni Karo ja Jenna kävivät täällä muutama viikko sitten ja vietimme mielettömän tyttöjen viikonlopun, bebat pyöri tanssilattioilla ja naurusta ei tullut loppua kuin nukkumisen ajaksi. Ihana ja piristävä viikonloppu auttoi tosissaan jaksamaan tätä pimeyttä! Myös maailman ihanin sisko Emmiläni kävi täällä yhtenä viikonloppuna ja on tulossa itseppäisyyspäiväksi tänne myös! SISTERTIME! luvassa on penkkaripuvun tekemistä ja muuta mukavaa (luultavasti jätämme kuitenkin tuntemattoman sotilaan katsomatta :D ) Muuten illat ovat kuluneet koululla hääräten tai joululahjoja tehden.

Joulu on jotain jota olen odottanut jo pitkään. En malta odottaa sitä että pääsen kotiin läheisteni luo viettämään aikaa ja syömään hyvää ruokaa. Olen toki saanut täältä Rovaniemeltä uusia ystäviä mutta perhe on aina ykkönen <3

Onkohan koko blogilla enää lukijoita? Tiedän etten ole kirjoittanut pitkään aikaan ja kynsijutut ovat vähentyneet, mutta valitettavasti aikani ja jaksuni ei ole riittänyt kynsibloggaamiseen. Olen sanonut tästä aikaisemminkin mutta toisto ei ole pahasta... tämä ei siis ole enää kynsiblogi, vaan kirjoittelen tänne kaiken maailman tuntojani tästedes kun siltä tuntuu. Koetan saada myös opiskeluuni liittyviä asioita tänne, kuten kuvia töistäni, mutten kyllä tiedä kuinka se onnistuu rikkinäisellä kameralla. Kynsiä laittelen silloin tällöin koska lakkailulle ei ole riittänyt aikaa ja energiaa kuten ennen, ja kynteni ovat kovilla näissä opinnoissa.


Pikkujoulukynnet, en muista mitä käytin näissä..

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tyttökullat

 
Kuinka moni muistaa kyseisen sarjan? itse en ole sarjantekoaikoihin ollut vielä edes pilke isäni silmäkulmassa, mutta joskus on tullut katseltua sitä neloselta uusintojen uusintana :D Lakatessani kynnet omalla kuistillani (kyllä, minulla on opiskelija-asunnossani oma pikkupikku kuisti :D) huomasin kauhukseni kuinka kynteni huusivat Floridaa, flamingo-koristeita nurmikolla ja Tyttökullat-sarjaa. Enkä tiedä miksi... Tuleeko teillä mielleyhtymiä kasari-hittisarjaan tai muuhun tuon ajan hömppään?
 

 
Käytetyt lakat: Orly Cotton Candy (vaaleanpunainen),  Kleancolor 68 Pink Star(kerrostettuna Orlyn päälle x2), Anytime 5 Dates/Treffit (fuksia) ja Maybelline Chalk Dust. Seche vite ja aluslakkana Oriflamen aluslakka :D

lauantai 31. elokuuta 2013

Kuvausassistentti kylpytakissaan


Ei hyvää päivää taas näiden otsikointien kanssa... noh, tässä olisi kesäiset sateenkaarikynnet :D Pilkuttelua ajan kuluksi ja ihan kivathan näistä tuli. Valitettavasti en muista enää mitä kaikkea näissä käytin... :( Kylvettelin Vilhoa, (kyllä, hamsuja pitää ja voi välillä kylvettää hyvin hellästi ja vähässä vedessä, jos haisevat pisuilta ja puruilta) ja kun kuivailin herraa, joka onnistuu parhaiten antamalla pojan mönkiä paperin läpi itsekseen, ja sekin rakastaa sitä, valokuvailin samalla toisella kädellä tuota suloista tapahtumaa ja kas, kynnetkin ikuistuivat mukavasti kuvaan :D Älkää siis pelätkö, en rutistele hamsteriani vaan ihan hellästi pidän kiinni tuossa ja Vilho pyörii paperin sisällä itseään kuivaten. Välillä se saattaa jopa nukahtaa sinne :D


Hyvin epäsiistityt reunat... mutta niiiiiin ihanat värit! <3

torstai 29. elokuuta 2013

Kevään kreikankeikka

 
Hävettää myöntää, mutta tein nämä kynnet KEVÄÄN kreikkaanlähtöä varten. Ihanaa GTn Kreikanturkoosia Blue Ice - nimistä cremelakkaa ja O.P.I. Golden Eye, joka mätsäsi ihan jumalaisesti kreikkafiilistelyyn. Yksi kerros siis O.P.I.a kaikkiin muihin paitsi etusormeen. Taisimpa vielä laittaa Gina Tricotin mattalakkaakin perään :D Enjoy :D


Ja tuota... niin. Ei saisi selitellä, mutta minulla on ollut ihan hullu kesä, eikä sitä yhtään helpottanut se että toisen (niin, öh...) Kreikanmatkan jälkeen kamerani mystisesti katosi ja monet kivat kynnet jäi kuvaamatta. Ja nyt, nyt olen pohjoistunut. Eli muuttanut Rovaniemelle. Pääsin yliopistoon lukemaan kuvataidekasvatusta, ja vaikka olenkin melkein joka ilta itkenyt itseni koti-ikävyyksissäni uneen, niin täällä on mahtavaa. Porukka kuvataidekasvattajissa on ihan mielettömän kiva, ja ehkä kerron siitä sitten myöhemmin lisää... ;) Haluaisitteko kuulla porukoista, rutiineistani, kämpästäni (joka on ihan näin sivumennen sanoen ihan MAHTAVA, oma pieni mökkini<3) jne?

torstai 22. elokuuta 2013

Himotukset

Tähän postaukseen, jonka nostan tuohon bannerin alle kestolinkiksi kunhan saan kerättyä aikaa siihen selvittää MITEN se tehdään (toki saa antaa ohjeita ja vinkkejä :D) ajattelin siis kerätä huokauksia herättäviä kynsilakkaihanuuksia, jotka haluaisin kokoelmiini.

Koska olen röyhkeä, lainailen netistä swatch-kuvia jotta te lukijatkin ymmärrätte ilman raivogooglausta miksi himoitsen juuri kyseisiä lakkoja. :D

Ensimmäisenä listalle pääsee IsaDora Candy Crush Ocean. Koska. Se. On. Jumalainen.



Koska.... Siis katsokaa nyt sitä! Se on kuin meri ja tähtitaivas ja poika-yksisarvisen kakkaa sekoitettuna ihanaksi tekstuurilakaksi! Olen heikkona sinisiin ja turkooseihin ja vihreisiin ja tämä yksinkertaisesti sulatti sydämeni jo ennen swatchien näkemistä. Kuvan lainasin Täältä.

Seuraavana listalla (tai siis seuraavana ja seuraavana, tässähän ei mitään järjestystä sinänsä ole...) on Essien Rock The Boat. Ihana vauvansininen shimmer, jonka luokse rahani vinkuvat mutta _yritän _ vielä selvitä ilman koska suomihinta Essielle on mellllko suolainen...


Siis, katsokaa tuota upeutta! Lisäksi minulla on tuosta Essien kesä 2013 Naughty Nauticalista korallinen shimmerkarkki Sunday Funday. Ja se ikävöi tätä pikkuveljeään...
kuva lainattu Tääältääää~

maanantai 12. elokuuta 2013

Salaisesti Me Olemme Homoja

Jooh, heipä hei vaan kaikki pienet lukijat. Koska Kamerani on yhä teillä tietymättömillä ja muuttopuuhat raiskaavat sekä mielikuvitukseni lakkailuiden suhteen että kynsiparkani, ei ole luvassa vieläkään mitään ihastuttavaa tai kenties vihastuttavaa sen suhteen.

Arvaatteko mistä tuo otsikko kertoo? päässäni looppaa (vai pitäisikö kirjoittaa Luuppaa) muutamia erittäin ärsyttäviä sanoja ja sanontoja. Siis, esimerkiksi kun joku sanoo "tämä on niin parhautta!" tai "se on ihan parhautta!" Mitä HELVETIN parhautta? Parhaus ei ole SUOMEA, se on vämmäinen väännös kun jostain yritetään vielä vähän hienompaa tai erikoisempaa tai jotain muuta ihanaa. Se on ihan PARASTA/PARAS/yms. mutta EI parhautta. Se kuulostaa vammaiselta, se on muotisana joka tulee auttamattomasti jäämään pois muodista ja kun on itsensä kerran tartuttanut tuollaisella pelleilyllä, sitä hokee vielä nelikymppisenäkin. Ellei koko loppuelämääsi.

 Miettikää joitain nuorten kehittämiä "ihania" sanontoja jotka jäävät historiaan noloina ja mitä vanhemmat niitä päästelevät suustaan, sitä nolompaa se on. Miettikää kuinka idioottimaiselta kuulostaa kun neli-viisikymppinen nainen sanoo toiselle "toi on ihan rändömi" kun ei edes tiedä mitä RANDOM tarkoittaa! Samaan kastiin kuuluvat ihq, daa, SWAG ( joka kaikille jotka tuntevat tätä ominaisuutta itsessään olevan, SWAG on 1960-luvulla Amerikkalaisten homojen kehittämä tunnussana "secretly we are gay"-sanoista.)

Suomena kielessä ei ole sanaa OMATA, joten mikään henkilö/hahmo ei voi omata kykyjä. "minulla ON vihreät silmät", ei "minä omaan vihreät silmät".

En nyt tällä tarkoita ettäkö kaikkien pitäisi kirjoittaa ja puhua kaikkien kielioppisääntöjen mukaan, mutta miettikää vähän boksin ulkopuolelta ennenkuin rupeatte viljelemään "ihania" uudissanoja jotka ovat pois muodista puolen vuoden päästä mutta silti pinttyneinä teidän päähänne.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Minä valitsen sinut!

Nappasin haasteen Kotikolmio-blogista, vaikutti kivalta :D

 Tarkoituksena on siis vastata kysymyksiin ja jakaa haaste eteenpäin viidelle blogille, jolla on alle 200 lukijaa.


Tässäpä tulee:

1. Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin?

Unta
Ruokaa
Mukavat vaatteet (en osaa olla epämukavissa rytkyissä)
Tekemistä (oli se sitten siivoamista tai lötköilyä ja tvn katselua)
kylmää vettä! Kuluu jokapäivä monta pullollista, paras janojuoma!


2. Viisi kirjaa, joita suosittelet muille?

Ömhöm... Harry Potter-sarja, ihan vaan koska kasvoin sen parissa ja It's real to Us <3
Diana Gabaldon - Sarja. Uusin tuttavuuteni, joka on koukuttanut minut täysin!
Patrick Süskind - Parfyymi
Charlaine Harris - Sookie Stackhouse - sarja. Ihan MIELETÖN kirjasarja, ainakin englanniksi luettuna!
Steven Tyler - Maailmojen välissä - rock'n'Roll muistelmat. Mahtava kuvaus ihmismielen erikoisuudesta, menestyksestä ja elämästä.


3. Viisi materialistista joululahjatoivetta?

AAARG vaikea kysymys, kun olen tässä jo kaikenlaista hankkinut... öö,
Tallentava Digiboksi
Playstation 4
Kynsilakkoja!
Rahaa
Koiranpentu. Sellainen corgi jolla ei ole häntää ja ylilyhyet jalat, Pembroke.
4. Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä?
YYESEI eli USA eli Ameriikanmaa.
Thaimaa pitäis käydä kokeilemassa
Marokko olisi jännä
Jaappania eli Yapan eli Nipponinmaahan
Yksisarvislandia. No eikun Potterlandia :D Tylypahkaan kiitos!
5. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua?

Jännittäjä
empaattinen
auttavainen
lötkeä
periksiantamaton
6. Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille.

Rakasta itseästi niin rakastat muita
Ole rehellinen, koska valheesta jää kuitenkin ennenpitkää kiinni
Ota elämästä kaikki irti, saat kokea sen vain kerran
Älä jätä tekemättä mitään, sillä jälkeenpäin kaduttaa
Ota mallia koirista.


Ja sit tämä pitäisi jakaa viidelle bloggaajalle. Olkoot he siis 5 ensimmäistä jotka tämän lukevat :D

torstai 18. heinäkuuta 2013

Kukallisen kinkkurullan avautuminen

Nyt on ihan pakko kirjoittaa. Istun tässä hikisenä ja kukallisena kinkkurullana sohvalla ja suoraan sanottuna (nyt lapset silmät kiinni) minua vituttaa Tulin juuri lenkiltä. Olen tässä kesällä, kuten jotkut lukijat ovat EHKÄ huomanneet teksteistäni, yrittänyt saada itseäni kuntoon ja laihduttua/kiinteytyä. Tuolla ulkona ähistessäni vastaani tuli ennätyksellinen määrä juoksijoita. Itse en lue itseäni juoksijaksi koska en jaksa/pysty vielä koko noin 4 kilometrin lenkkiä juosta putkeen, vaan juoksen noin puolet lenkistä pätkissä.

Mikäkö sitten vituttaa? Joka IKINEN, varsinkin naispuolinen juoksija joka tuli vastaan katsoi minua niin pitkään, arvioiden ja halveksien. Kyllä, TIEDÄN että olen paksu. TIEDÄN ettei menoni ole kovinkaan kaunista, vaan lähinnä epileptisen villisian käyntiä muistuttavaa sätkimistä ja ähkimistä. TIEDÄN ettei minulla ole "juoksuvaatteita". TIEDÄN että hyllyn ja yllätys yllätys, _Hikoilen_ juostessani.

Mutta miksi, MIKSI siitä on kerrottava minulle arvostelevilla katseilla, hymähtelyillä ja näyttävillä ohituksilla. Olen pahimmillani nähnyt ja kuullut vastaantulevan säihkysäärien arvioivan minua toisilleen ääneen. Joka ikinen näistä arvostelevista juoksijoista on niitä juoksutrikoissa eteenpäin kirmaavia tikkujalkoja ja naisellisia lihaskimppuja, joilla on käsivarressa älypuhelimet ja naamassa meikit eikä edes hikeä näy.

Luulevatko sellaiset ihmiset oikeasti että me paksut, huonokuntoiset ja hyllyvät ihmiset lähdemme mielellämme lenkille? Että se ei olisi nöyryyttävää sätkiä menemään tuolla ihmisten ilmoilla hikisenä ja henkihieverissä? Jokainen on vastuussa itsestään ja siitä millaiseen kuntoon on itsensä päästänyt. Itse olen aina ollut liian paksu ja huonokuntoinen, lapsesta asti. No Pain, No Gain jotkut sanovat. Olkoot sitten niin, mutta helpompi on tässä tilanteessa laittaa lisää kuin ottaa pois. Jos joku haluaa kasvattaa lihasta luurankonsa ympärille, niin paiskaa naamaansa jotain kallista proteiini-kissanruokaa ja lähtee treenaamaan. Mutta jos pitää olla nälässä ja lähteä juoksemaan, kantaen samalla kaikkea sitä ylimääräistä läskiä, niin ei se ole helppoa! Yölläkö meidän läskien pitäisi juosta, vielä pimeässä ettei rakkaiden trikoohousukanssasisariemme tarvitse kärsiä tekstiiliurheilukierroksellaan vastaantulevista hyllyvistä kinkkuvuorista?




Kun menneisyys kävelee yöllä vastaan

Törmäsin tässä iltajuoksuilla (lue baarireissuilla, ja ei, en käy usein enkä ota paljoa) vanhaan luokkakaveriin, jota on oikeastaan nähnyt viimeksi seiskaluokalla. Nopean laskutoimituksen jälkeen siis sanoisin että siitä on sen seitsemän vuotta.
Eipä siinä mitään, Mies oli "vähän" kasvanut pituutta, entisen kainalokeppimitan tilalla olikin jo ihan salskeanpituinen puikelo, tosin samanlainen irvileuka kuin aina aiemminkin. Lapsenpyöreys oli kadonnut naamasta ja yksi tatuointi oli ilmaantunut käsivarteen, mutta muuten se oli sama ihminen kuin aina ennenkin. Nyt voin jo myöntää, olin silloin joskus 13-vuotiaana ihastunut tähän kyseiseen jamppaan ja hän tiesi sen. Juteltiin siinä diskonjytkeessä ja hän totesi että " sä tykkäsit minusta silloin joskus. En kyllä ymmärrä että miksi."

 Se oli heittona aika arvaamaton ja yllättävä, ja sai minut vain nauramaan hermostuneesti. Joo, niinhän minä olin. Rupesin sitten siinä illan mittaan miettimään, miksi? Keksin, ettei hän kiusannut minua kuin kaikki muut. Hän oli myös hauska ja ystävällinen ja semmoinen ihme vetkula, rento ja itsevarma. Ja tottakai mukavannäköinen.

Eikä hän ollut muuttunut mihinkään. Älkää käsittäkö väärin, olen parisuhteessa ja onnellisessa sellaisessa, enkä vaihtaisi rakastani kehenkään toiseen. Ajatuksia herättävän pohdinnan tuloksena oli epävarmuus.

Muutummeko me kasvaessamme niin paljon kuin sanotaan? Hän ei ollut ainakaan muuttunut. Olenko minäkin oikeasti vielä se lihava lapsi joka seitsemän vuotta sitten antoi vaaleanpunaisen säiliöterottimen tuolle pikkumiehelle synttärilahjaksi ujostellen ja voitonriemuisena siitä, että olin löytänyt sellaisen mitä hän ihan vitsillä oli minulta pyytänyt. Olenko minä oikeasti kasvanut, päässyt edes hieman eroon kiusatun leimasta joka tuntuu aina vieläkin siintävän otsassani. Olenko minä eri näköinen? Tunnistavatko ihmiset minut vuosien takaa, vai olenko edes jäänyt mieliin?

Ajatuksia herättävä mietiskelyaihe ei ole vieläkään jättänyt rauhaa, vaan vielä välillä yhytän itseni ajattelemasta asiaa. Hassua ja toisaalta pelottavaa kuinka joku asia voi takertua ajatuksiin noin...

Mitä te ajattelette tällaisista asioista? Oletteko törmänneet vanhoihin tuttuihin ja kohdanneet jotain vastaavaa?

tiistai 16. heinäkuuta 2013

On pillihousuni haaroista ratkenneet

Tässä pohdiskellessani elämän syntyjä syviä (niin varmaan, enpäs oikeasti vaan jotain ihan höpönlöpöä vain :D) rupesin pohtimaan, mikä saa ihmiset niin vimmaisesti tavoittelemaan jotain, että he joko sinkoutuvat tähtiin asian onnistuessa tai kaatuvat kipeästi ja joskus loukkaavat itsensä peruuttamattomasti? Olipas runollista. Kysehän tässä pohdiskelussa on siis tällä kertaa laihduttamisessa.

Itselläni kesän alkupuoliskolla alkanut hoikistumis/kunnon parantumis/normaalipainoistumisprojekti, joka nyt ei oikein meinaa ottaa tulta alleen (lue, paino ei putoa ja tuntuu ettei tuloksia näy) innoitti mietiskelemään tätä. Tottakai se olisi kiva laihtua nopeasti, mutta olen niiiiin usein lukenut anoreksiaan sairastuneista painonpudottajista etten uskalla tehdä mitään "överiä". Tiedän rakastavani ruokaa ihan liikaa että pääsisin sellaiseen tilaan, tai siis pikemminkin joutuisin, mutta jotenkin myös tämä hidas painonpudotus ja hillitty liikunta kiristää hermoja. Okei, jotain on tapahtunut mutta vauhti olisi etanallekin hidasta.

Toisaalta, mikä saa meidät haluamaan muuttaa itseämme? Itse tunnen oloni epämukavaksi omissa nahoissani enkä osaa olla luonnollisesti omassa kropassani, joten jotain on siis tehtävä. Tottakai on kyse myös ulkonäöllisistä asioista, haluan olla kiinteämpi ja hoikempikin, jotta näyttäisin kivemmalta, vaikka se oma kulta onkin jo löytynyt joten ulkonäköä ei tarvitse siipan metsästämiseen käyttää. Yksi ikävimmistä ja inhottavimmista jutuista tämän kokoisena olemisessa on vaatteiden hajoaminen. Siis yksinkertaisesti joustavaa kangasta olevat housut (strechfarkut) kuluvat reisien sisäpuolelta hiuki ja ratkeavat koska jalkani hankaavat kävellessä vastakkain. Vähän kyllä nolottaa kun housut rätsähtävät rikki ja taas pitää kävellä housukauppaan. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä minä useamman kuukauden kävelen samoilla housuilla, mutta perkele kun pehmeä kangas kuluu nopeammin.

Urheilun lisäämisen myötä olen huomannut, kuinka alkukankeuden jälkeen asiat alkavat sujua jo hieman paremmin. En vieläkään pysty hölkkäämään kilometriä putkeen, mutta entisen 50 metrin pyrähdyksen sijasta pystyn hölkätä nätillä tahdilla jo 200 metriä ilman kuolemaa. Lenkkiaikani noin 4 kilometrin lenkillä on vähentynyt kymmenellä minuutilla, joten nopeutta on tullut lisää. Itse en huomaisi sitä niinkään, mutta uskollinen sports tracker jaksaa raksuttaa taskussani ja Jaakko, maailman ihanin poikaystävä jaksaa tsempata ja yleensä lähtee lenkeillekin mukaan.


Nyt pelottaa se, miten naisen käy kun muutto kauas pohjoiseen tulee vastaan. Laiskottaako ja läskitääkö vai pääsisinkö pienempiin mittoihin?

Olen jopa miettinyt tämänkaltaisen blogin aloittamista. Ensin se olisi varmasti vain itselleni, mutta projektin edistyessä varmaankin julkaisisin sen. Mitä mieltä te olette?

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Valittelua ja mummonkiinanposliinikynsihaaveita

Heipä kaikki ihmiset siellä missä olettekin. Olette ehkä jo kulmat kurtussa odotelleet seuraavaa kynsipostausta, tai mitä tahansa postausta jossa olisi jotain ASIAA. Noh, tämä ei käy kynsipostauksesta vaikka lupaankin teille että minulla on ainakin, AINAKIN ööh, neljät/viidet kynnet varastossa odottamassa. Kun saisi vain kuvat koneelle ja muoksituksi. Tälläkin hetkellä minulla on kynsillä ihanat lakkaukset, joista itselleni tulee ainakin mieleen Mummon kiinanposliini-astiasto.


Tai siis, ei kai mummot harrasta tuollaisia... mutta mummot juo kahvia paljon!

Otan näistä kuvat ja läiskin tänne kunhan kerkeän. Miksikö en kerkeäisi? Koska minä....



dundundundun....


MUUTAN!  OHMIGOD! Sain opiskelupaikan ja pian jäävät Vaasan rannat taakse kun suuntaan nokkani kohti Rovaniemeä ja muutan joulupukkelin naapuriin, pääsin nimittäin Lapin yliopistoon opiskelemaan kuvataidekasvatusta.

Rehellisesti sanottuna minua pelottaa muuttaa sinne kauas yksin, ja kaikenlisäksi YKSIN. Sanoinko jo että yksin? Toisaalta, minulla on mielessäni oman kodin mahdollistama projekti, nimittäin ajattelin liittyä kuntosalille ja laittaa itseni oikein kunnolla kuntoon! Kunnollista!
En  varmaan uskalla postailla tänne läskivuorta vastaan taistelemista käsitteleviä postauksia, mutta jos oikein innostun niin ehkä teen itselleni yksityisen blogin sitä käsitellen, ja jos rohkeus joskus riittää, siirrän sen kaiken kansan luettavaksi. EHKÄ.

Toinen suuri uutinen, kynsiin liittyväisempi. Ajattelin hankkia geelikynsitarvikkeet ja harjoitella geelien teon. Ehkä sillä ansaitsisi vähän ruokarahaa opiskelun yhteydessä? Joka tapauksessa, lakkailu ei jää pois vaikka kauas muutankin. Älkää luovuttako suhteeni toverit!